Lammastaloudella oli tärkeä rooli hailuotolaisten karjanhoidossa aina 1900-luvun puoliväliin. 1800-luvulla talossa saattoi olla satakin lammasta ja koko saarella oli lampaita runsaat 4 000. Nimismiesten kertomusten perusteella lampaanhoito olikin keskeinen tekijä saarelaisten hyvinvoinnille, sillä lampaiden ruhoja myytiin runsaasti ja hailuotolaiset villatavarat olivat kysyttyjä kautta Pohjanmaan. Lampaat soveltuivat hyvin saaren luonnonoloihin, sillä ne pystyivät jyrsimään tarkoin niin varvut kuin pienet ruoholäiskätkin.

Lampaat viihtyivät erityisen hyvin tuulisilla niittyrannoilla, missä syöpäläiset eivät olleet kiusana. Lampaat saivat kulkea kesän vapaasti ympäri saarta. Vanhan perinnäistavan mukaan ne kerättiin talteen Mikkelin päivänä, jolloin saarelaiset nousivat aamuvarhain ja kiirehtivät uloimpiinkin niemiin muodostaakseen ketjuja, jotka etenivät kohti kyläkeskuksia. Ketjujen eteen osuneet lammaslaumat pakenivat edestä pois, ja ne voitiin ohjata yhteisaitauksiin, joista toinen oli Ojakylän Töyrässä ja toinen kirkonkylän Mattilassa.

Seuraavana aamuna ns. Luovon markkinoilla lampaiden omistajat erottivat omat eläimensä laumasta, panivat ne kärryille ja ajoivat kotiinsa. Niitä lampaita, joita kukaan ei ilmoita omistavansa, lähdetään ajamaan kirkolta kohti Ojakylää ja päinvastoin. Matkalla pysähdytään sopivin välimatkoin, jotta näiden seutujen asukkaat voivat ottaa laumasta omansa. Kun harventuneet laumat saapuvat lopulta Ojakylään ja kirkolle löytävät viimeisetkin ”jakoperät” omistajansa. Metsiin jääneiden lampaiden etsiminen oli nuorten työnä. He ajoivat löytämänsä lampaat johonkin huoneeseen, missä he ruokkivat niitä. Omistajien löytämiseksi laitettiin omistusmerkeistä ilmoitus kunnan ilmoitustaululle. Lampaansa noutamaan tulleen omistajan piti maksaa markka lampaalta ensimmäistä ajopäivää kohti. Sittemmin ”ruokaraha” nousi 50 pennillä kultakin päivältä.

Vaikka lampaiden määrä oli pudonnut 1920-luvun loppuun tultaessa noin 2 000 lampaaseen, ne takasivat edelleen huomattavat tulot omistajilleen. Villasta valmistettiin yhä kaikenlaisia käsitöitä, ja Mikkelin päivän jälkeen laiva lähti kohti Oulua melko täydessä lihalastissa.