[Kuva: Rapin karjamaja]
Kuva Haapavesi-seuran arkisto.

Rapin karjamaja

Rappi on ilmeisesti ollut hyvin vanha asuinpaikka. Tilan maita on ollut Vattukylässä ja Rapilla useita satoja hehtaareja. Rapilla on ollut joskus jopa oma mylly.

Rapin karjamaja kuuluu Rapinsydänmaan karjamajoihin. Se sijaitsee Käräjäojan ja Sallilan takamailla, Joutennivalla, entisten luonnonniittyjen keskellä. Tapani Rytky on kirjoittanut muistiin vuonna 1952 77-vuotiaan Aappo Raution ja Juho Saukko vanhemman kertomaa muistitietoa Rapinsydänmaan karjamajoista:

”1800-luvulla oli Vattukyläläisten takamailla 7 karjamajaa: Nuljus, kaksi Pajalanmajaa, Rokutus, Kyllölä, Kurjala ja Rappi. Kaikki muut ovat nykyään jo hävinneet ja rakennukset loppuneet, paitsi Nuljus ja Rappi. Nuljuksessa asuttiin pitkään vakituisesti ja Rappi on ollut Vattukylän Kukkolan (Rapinoja) majana viime vuosien ajan.”

Rapin karjamajalle vei kärrytie. Maja on ollut joskus talvisinkin asuttuna.

Rapin karjamaja edustaa katoavaa maanviljelyskulttuuria. Se on Haapaveden noin 200 karjamajasta parhaiten säilyneitä. Se kuuluu myös Pohjois-Pohjanmaan kulttuurihistoriallisesti merkittäviin kohteisiin.

Rapin karjamajan pihapiiri vastaa pienen tilan pihapiiriä. Siihen on kuulunut päärakennus eli karjamaja sekä talousrakennuksia: talli/lato, jonka takapuolella käymälä, aitta, sauna, lammasmökki, vasikkamökki, tallikaivo, kaivo, kesänavetta ja navetta. Jokaisella niittypalasella oli heinälatoja. Niittyjä Rapilla oli noin 30 latoalaa; yksi latoala riitti lehmälle talven heinäksi. Aluksi vasikoille oli vain aitaus, muu karja paimennettiin. Myöhemmin tehtiin lehmille haka, etteivät ne olisi menneet liian kauas.

Nykyisin näistä Rapinpuron eli ojan varrella sijaitsevista rakennuksista on jäljellä vain itse karjamaja ja rapistunut talli/lato, jonka takapuolella on käymälä. Tallin/ladon seinään on kaiverrettu teksti ”SR 23 pvä 8 kk 1954”, muu osa tekstistä on vaikeasti luettavissa. Vattukylän hirviporukka on siirtänyt majasaunan omalle metsäkämpälleen saunaksi. Maja-aitan on Heikki Rapinoja siirtänyt omaan pihapiiriinsä Vattukylälle.

[Kuva: Rapin karjamajan pihapiiri]
Rapin karjamaja, syksy 1988. Kuva Haapavesi-seuran arkisto, Kyösti Haapala.
[Kuva karjamajan aitasta] [Kuva: karjamajan aitan ovi]
Rapin karjamajan maja-aitta, 1987. Kuvat Haapavesi-seuran arkisto, Outi Huurre.

Karjamajan hirsiseinään on kaiverrettu vuosiluvut 1733 ja 1877. Majalla asuivat 1850–1880 sisarukset Johanna ja Saara Wacklin. Wacklinien aikana Rapin majaa pidettiin rosvojen pesänä: siellä asuivat metsärosvojen aikakautena monet kuuluisat metsärosvot. Tarina kertoo, että majarakennuksesta olisi kulkenut maanalainen tunneli Rapinojan varteen – tosin sitä ei ainakaan Rapin karjamajaa korjatessa havaittu. Rapinpuro eli Rapinoja on ollut tärkeä vedensaantipaikka: kaikki tarvittava vesi on saatu siitä.

Tapani Rapinoja on vuonna 1952 kirjannut 77-vuotiaan Aappo Raution ja Juho Saukko vanhemman muistitiedoista mm. sellaisia kuuluisia rosvoja kun Pikku-Taneli, Pirus-Jussi, Lorvi-Yrkkö, Lohna-Jaakko ja Mäen Jaakko, joka tuomittiin Siperiaan.

Samaisissa muistitiedoissa on kerrottu seuraavaa:

”Wac[k]linin sisaruksista ei tiedetä, mistä he olivat tulleet ja olleet kotoisin. Saara on mennyt Amerikkaan viime vuosisadan lopulla, mutta Johanna eli ja asui vielä 1885 Rapin majalla. Johanna oli erittäin kuuluisa paitsi siitä, että oli näiden rosvojen ystävä ja holhooja, hän esiintyi aina miesten housuissa – talvisin sarkahousuissa – eikä koskaan hameessa. Tämä oli siihen aikaan erikoista, sillä silloin eivät naiset käyttäneet housuja. Sikäli kun Johanna harrasti työntekoa, olivat miesten työt hänelle mieluisia, kuten tukinteko ja -ajo. Hän rakensi tähän Rapille tuvan ja kaksi kamaria käsittävän rakennuksen, joka on vieläkin olemassa ja käyttökelpoinen. Johanna on myöskin, joko mennyt Amerikkaan, tai jotenkin tuntemattomalla tavalla hävinnyt – Johannalta olisi pitänyt jäädä tytär, joka on Aappo Raution tietojen mukaan joutunut Haapaveden Ojakylälle.”

Vanhoista kauppakirjoista on käynyt ilmi, että Lassi Rapinoja, nykyisien omistajien isänisä osti 7.3.1893 Rapin torpan ja ”työvaivat” Johanna Serafiantytär Wacklinilta. Vuonna 1921 Rapin majasta tuli Vattukylän Kukkolan karjamaja vakituisesti, mutta jo aikaisemminkin siellä oli pidetty karjaa. Vuodesta 1922 vuoteen 1961 Heikki Rapinojan äiti Maria eli Maikki Rapinoja toimi Rapilla majaemäntänä apunaan lapset ja myöhemmin miniät. Rapin majalle tultiin keväällä 26.5.–20.6, majalta lähdettiin 11.9.–22.9.

Vattuset ja Salliset -kyläkirjassa on katkelmia Eeva Rapinojan Rapilla olleesta päiväkirjasta:

”Keväällä majalle lähdettäessä päästiin lehmien kanssa matkalle aamunavetan jälkeen noin klo 10. Lehmät tiesivät mihin mennään, ensin joku ihmisistä käveli edellä, sitten kellokas ja muu karja. Lampaat ja osa pientä karjaa tuli perässä, niitä piti joskus lepuuttaa ja niiden kanssa pääsi perille useinkin vasta illan suussa. Pääosa karjasta oli perillä jo noin klo 13. Vasikat vietiin monesti hevosella. Karjantuojia saattoi olla joskus jopa 15 henkeä, kun oman väen lisäksi oli karjantuojia 8 talosta tuomassa karjaansa kesäksi Rapille. Kevään majakuormaan, joka hevosella vietiin kuuluivat myös astiat ja makkuukset. Ne köytettiin nurkista kiinni niin kuin paimentolaiskansat ovat kautta maailman ajan tehneet ja tekevät jossakin vieläkin. Majakuormaan kuuluivat myös suolat ihmisille ja eläimille, jauhot, sokeri, pöönät, tulitikut ja saippuat. Keväiseen majakuormaan piti muistaa panna kirves, saa, lehmänperät, ämpärit, tonkat, lypsimet ja myöhemmin maitokone. Yleensä perunat vietiin aina kotoa, viime aikoina kyllä uudet potut jo kasvatettiin majan omassa pellossa. Muistettavaa oli, sillä pitkän matkan ja huonon tien takia ei kannattanut lähteä usein käymään kotona.”

Hyvin harvoin karjaa teurastettiin majalla, umpisuolattua sonnimullin lihaa kuljetettiin kuormassa majalle, joskus lihan loppuessa lahdattiin kesäsyömiseksi lammas. ”Hevoskuormien ehdittyä perille pantiin tulet pesiin, keitettiin kahvit ja syötiin voileipää. Sitten purettiin kuormat, pantiin lehmänperät navetan parsiin paikoilleen ja laitettiin huusholli pystyyn.” Maria Rapinojan aikaan voi kirnuttiin Rapin karjamajalla kahdesti viikossa ja ruokkolehmien kermat kirnuttiin kerran viikossa. Majalla oli oman karjan lisäksi muiden talojen ja torppareiden joutilasta karjaa, ruokkolehmiä, nuorukoita ja lampaita.

[Kuva: Rapin karjamajajan lehmähaka] [Kuva: lampaita]
Kuvat Haapavesi-seuran arkisto.

Vuosittain hoidettavan karjan määrä vaihteli sen mukaan, paljonko oli ulkopuolista karjaa Vattukylästä, Sallilasta tai Vatjusjärveltä. 1950-luvulla oli eräänä vuonna 11 aikuista lehmää, 10 nuorukkaa, 9 vasikkaa, 3 majalla syntynyttä pikku vasikkaa ja toistakymmentä lammasta. Enimmillään Rapin karjamajalla oli viiden eri talon karja; karjaemännällä oli kova työ pitää kunkin karja erillään. Valmis voi vietiin kirkolle viikottain. Miehet kävivät hakemassa voin majalta joko kantaen, hevosella tai myöhemmin pyörällä. Voita tuli kerralla noin 5 kg, ja lisäksi saatiin huitua eli kirnupiimää.

Myöhemmin Rapilla oli maitokone, mekaaninen kuorimakone, ”hantyri”, jolla saatiin erotettua kerma maidosta. Piimä saunotettiin eli piimäpytyt vietiin saunaan lämpiämään, kovat kokkareet pantiin puusaaveihin ja näin saatiin piimästä hyvää ja pitkään säilyvää ruokaa. Kun siihen sekoitettiin tuore maito tai kirnupiimä, saatiin sekä juoma että ruoka. Puupytyt pestiin huolellisesti: ne haudottiin katajalla ja pestiin hiekalla.

[Kuva: Rapinpuro]
Rapinoja eli Rapinpuro. Kuva Haapavesi-seuran arkisto, Outi Huurre.

Rapin karjamajalla leivottiin leivät, pestiin pyykit, tehtiin jokapäiväisiä askareita. Eeva Rapinoja kirjoittaa päiväkirjassaan seuraavaa Rapin karjamajan askareista:

”Aamulla noustiin ylös noin klo. 6., keitettiin kahvi ja lämmitettiin vesi takassa olevassa koukkupadassa, jossa keitettiin myös ruoat päivittäin. Isompaa vedentarvetta varten oli ulkona kivien päällä muuripata, joka kerran talveksi liiterin jätettynä oli varastettu jo syksyllä Kettukiville pontikankeittopaaksi, sieltä se löytyi, mutta sille reissulie se jäi. Lehmät ja vasikat juotettiin ja lypsettiin. Rapilla pidettiin kaikki elukat öisin sisällä navetassa tai lammasmökissä. Joka aamuinen työ oli huolehtia eläimet ulos. Sitten pestiin astiat, siivottiin navetta ja noin klo. 11. syötiin keittoruoka. Keittovuorossa oleva keitti pottuja, joita syötiin voin kanssa, leipää ja maitoa oli tietysti pöydässä, joskus oli lihavelliä ja lihapottuja sekä kirnupiimää. Pyhäaamuisin oli lisänä iso viilipytty, josta kaikki söivät, piirrettiin vain lusikalla raja, mikä oli kunkin osuus.

Maito laskettiin kaksi kertaa päivässä. [Toivo Vuorelan Suomalainen kansankulttuuri s. 222 mukaan lehmät lypsettiin kolme kertaa päivässä, kerran aamulla ja kahdesti illalla.] Huitua eli kirnupiimää juotettiin elukoille, annettiin majalla kävijöille ja tuotiin myös kotiin. Majaemännät hakivat metsästä polttopuut ja risut muuripadan alle. Syönnin jälkeen jatkuivat askareet iltamyöhään saakka. Paarma-ajan tultua lehmät tulivat suitulle paarmoja ja syöpäläisiä pakoon. Kerran viikossa siivottiin perusteellisemmin, pestiin pyykit ja leivottiin, kukin työ tehtiin eri päivinä.

1940-luvulle saakka niitettiin Rapilla luonnonniittyjä; niittymiehet tulivat majalle yleensä heinäkuun puolessa välissä, ja viipyivät vähintään kolme viikkoa luonnonniittyjä niittämässä.

Rapilla kävi vieraita lähes päivittäin; sukulaisia, voin, piimän ja huidun hakijoita, eläinten katsojia, niittymiehiä, hillastajia, sivukulkijoita, naapureita, kyläläisiä, seurustelupareja ja outoja miehiä. Monena kesänä vieraiden määrät vaihtelivat 103–150. Maikki-emäntä kahvitti vieraat ja osin syöttikin heidät.”

Viimeinen Rapilla vietetty majakesä oli 1966. Nykyisin Rapin karjamajan omistavat Vieno, Linnea, Heikki ja Eeva Rapinoja, jotka ovat viettäneet monia kesiä Rapin karjamajalla. Rapin karjamaja on ympäristöineen alueellisestikin historiallisesti merkittävä ja mielenkiintoinen kokonaisuus.

Arkistojen kätköistä löytyi seuraava Tauno Pölläsen kirjoittama kuvaus Rapin karjamajasta ennen korjauksen suunnittelua:

”Siellähän sinä kyyhötät ikivanha karjamaja, kaikessa vaatimattomuudessasi erämaan keskellä, suuren Susinevan laajojen rantojen uskollisena vartijana. Mutta vaikka sinä karjamaja oletkin vanha, ja ajan ränsistämä, siitäkin huolimatta henkii sinun seiniesi sisäpuolella, se eletty elämä, lähes yhtä aitona, kun vuosikymmeniä sitten. Kovin on eletty aika runnellut tuon karjamajan ulkoista olemusta, nakertanut sen nurkkapieliä. Välikattona olevat puukellekset, on aika lahottanut niin, että muutamia niistä on putoillut majan jykevälle lankkulattialle välikaton painona olleiden maaturpeiden ja hiekan saattelemana. Majan ullakolle johdattelevat puutikkaatkin ovat jo käyneet niin lahoksi, että lienee vain ajan kysymys, millä hetkellä nekin romahtavat maahan. Niin on myöskin majan katolla olleen savupiipunkin vanhentama aika hajoittanut alkutekijöihinsä, levittämällä lahonneet punatiilen kappaleet pitkin sammaloitunutta pärekattoa. Majan sisällä oleva pöytäpahanen, sekin jo aikoja sitten tehtävänsä tehnyt ja ajan väsyttämä.”

Tauno Pöllänen muistelee, että Rapin karjamajassa on yöpynyt mm. Susinevan Kettulahdelta heinätöissä ollutta heinäväkeä ja Susinevalla hillassa olleita marjamiehiä.

Rapin karjamajan sisätilat

[Sisäkuva Rapin karjamajasta]
[Sisäkuva Rapin karjamajasta] [Sisäkuva Rapin karjamajasta]
Rapin karjamaja sisältä, 1987. Kuvat Haapavesi-seuran arkisto, Outi Huurre.

Majarakennukseen kuuluu kaksi pientä kamarihuonetta ja majapirtti sekä porstua. Tuvan nurkassa komeilee erikoinen uhkea uuni, joka on kuitenkin nykyisin rapistunut käyttökelvottomaksi. Tuvassa on edelleen entisajan kalustusta.

Rapin karjamajan huonekaluina oli Maikki Rapinojan majaemäntänä ollessa kaksi pirtinpöytää penkkeineen; kamarissa oli yksi pöytä, kaksi lavihtaa ja neljä sänkyä. Tauno Pölläsen muistelmissa Rapin karjamajan sisustus on seuraava:

”Majan kalustoon kuuluu kaksi sivulle levitettävää puusänkyä, jotka ovat vieläkin täysin käyttökelpoisia, mutta ilman sänkyvaatteita. Majan peränurkassa on pieni kolmiokaappi. Lähellä majapirtin kattoa roikkuu noen ja savun mustaama, ilman leipiä oleva leipävarras, vihdaraksilla välilaipioon kiinni punottuna, sekin jo aikansa elänyt ja merkityksensä menettäneenä. Majan nurkassa kyyhöttävä, luonnonkivestä rakennettu jykevätekoinen uuni vanhus, sekin pahoin eletyn elämän runtelema. Emalinen, jo eläkeikään ehtinyt kahvipannu, nuokkuu unisen näköisenä, siinä nokisen takkauunin nurkkakivellä.”