Venäläisen sotaväen pois ajaminen Suomesta vapaussodassa vuonna 1918 johti kansan onnettomaan kansalaissotaan. Suomen vapauttamisesta vieraan vallan armeijasta oltiin kyllä yhtä mieltä.

Kansalaissotaa ”veli veljeä vastaan” ei olisi syntynyt, jos maan jakautuminen punaisiin ja valkoisiin olisi silloin vältetty. Haapajärvellä ei vapaussodan aikana ollut aseellisia selkkauksia, mutta kyllä Suomen itsenäisyystaistelun mainingit kohtasivat myös meidän kotiseutumme.

Venäläistä sotaväkeä ei Haapajärvellä monesti näkynyt. Merkittävin asia vapaussodan aattona lienee ollut vuonna 1916, kun venäläinen viestikomppania marssi Haapajärvelle, asettui asumaan Karjalahdelle ja ryhtyi rakentamaan ensimmäistä puhelinlinjaa Haapajärveltä Köyhänperän kautta Reisjärvelle.

Helmikuussa 1917 Haapajärven kunnanvaltuusto käsitteli Juho Miettisen laskua venäläisten majoittumisesta yhdeksän päivän ajalta, sillä majoitukselle ei ollut löytynyt maksajaa.

Miettisen vaatimus 50 penniä miestä kohti vuorokaudessa oli 70 miehestä yhteensä 315 markkaa. Kunnanvaltuusto päätti ”kohtuuden mukaan” maksaa majoituksesta 150 markkaa. Juho Hautakankaalle maksettiin samasta syystä 15 markkaa.

Venäläinen sotaväki tunnettiin kuitenkin rasituksena, sillä 1916 lokakuussa oli kunnallislautakunta valtuuttanut pastori Jaakko Seppäsen käymään kuvernöörin puheilla esittämässä haapajärvisten hevosen omistajien huolen ”niistä epätasaisuuksista ja siitä puutteesta, mikä kunnassa on syntynyt hevosten pakkotilausten toimeenpanosta”. Pakko-otolla otetuista hevosista maksettua hintaa pidettiin liian alhaisena, ja lisäksi pakko-otot vähentävät hevoskantaa liiaksi.

Lihan hankintaa sotaväelle hoiti Karjanmyyntiosuuskunta Pohjola r.l. asiamiehenään Haapajärvellä teurastaja Anselmi Ahola. Yhteensä 46 nautaeläintä tuli teurastaa, ja lihat piti toimittaa Ylivieskan asemalle 2.3.1917 mennessä.

Venäläinen sotaväki koettiin rasitukseksi, josta oli päästävä eroon. Tästä olivat ainakin Haapajärvellä yhtä mieltä talonpojat ja työväestö. Kansalaiskokouksessa Kaunistossa 22.3.1917, johon osallistui viitisensataa kuntalaista, valittiin vallankumouskomitea kysymään nimismies Waenerbergiltä, poliisi Järvenpäältä, kruununvouti Koskiselta ja henkikirjoittaja Renlundilta ”tunnustavatko he uuden hallitusmuodon laillisuuden ja luovuttavatko aseensa yleisölle”. Herrat antoivat myönteisen vastauksen; keisarivallan perään ei enää haikailtu.

Komiteassa olivat mukana porvareista kansanedustaja Jalmari Haapanen ja maanviljelijä Nestori Saarenheimo sekä työväestöstä opettaja Heino W. Rautio, Martti Jokisaari ja Jaakko Mustakallio.

Porvarien ja työväestön yhteistyö päättyi vuoden lopulla 11.11.1917, kun Haapajärvelle perustettiin palokunta (suojeluskunta), johon liittyi viisikymmentä miestä. Erilleen hankkeesta vetäytynyt järjestäytynyt työväestö teki samana päivänä päätöksen perustaa paikkakunnalle työväen järjestökaartin, josta kuitenkaan ei tullut toimivaa.

Tammisunnuntaina 1918 puhjennut sota merkitsi valkoisille vapaustaistelua maassa olevaa venäläistä sotaväkeä ja kapinaan noussutta punakaartia vastaan. Punaiset puolestaan kokivat sodan vallankumouksena työväenluokan valoisamman tulevaisuuden puolesta.

Toimintaa 1918 Haapajärvellä

Haapajärven suojeluskunnan hiljaiselo päättyi vapaussodan puhjettua. Tiedot levottomuuksista Oulusta ja Ylivieskasta antoivat uutta puhtia toiminnalle. Haapajärven kunnanvaltuusto sai 23.1.1918 tiedoksi Oulun piiripäällikön luutnantti Weckmanin määräyksen lähettää Haapajärveltä 35 vapaaehtoista miestä Ouluun perustettavaan vartio-osastoon.

Helmikuun 11. päivänä suojeluskunnan vapaaehtoisista koostuva miehistö jaettiin osastoihin, joille nimettiin osastopäälliköt. Neljästä osastosta muodostettiin yksi komppania, jonka päälliköksi valittiin insinööri Ilmari Krank ja ylioppilas Leo Bäck. Osastojen tärkeimpänä tehtävänä oli vahtipalvelus.

Helmikuun 14. päivä kunnanvaltuusto hyväksyi suojeluskunnan kunnalliseksi laitokseksi ”pitäjän ja jos tarve vaatii koko maan puolustamiseen”. Suojeluskunnan pohjaksi päätettiin ottaa sodasta palanneita vapaaehtoisia, joiden lisäksi suojeluskuntaan kutsutaan kaikki 18–50-vuotiaat asekuntoiset miehet.

Myös punakaartia Haapajärvelle yritettiin perustaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Vielä tammikuussa 1918 perustamishanke uusittiin tuloksetta.

Kun valkoiset järjestivät Haapajärven kunnanvaltuuston 14.2.1918 tekemän päätöksen perusteella asevelvollisten kutsunnat, ilmeni punaisten taholta vastustusta. Seitsemän haapajärvistä kapinallista asevelvollista (kutsuntakarkuria) tuomittiin valtiorikosoikeudessa. Yksi punakaartilainen, Niilo Storbacka, teloitettiin ampumalla 6.5.1918 sotatuomion perusteella. Teloituksen uskotaan tapahtuneen Haapajärvellä.

Sota-arkiston tietojen mukaan työväen järjestyskaartin perustamispuuhissa mukana ollut Ylipään koulun opettaja Heino Viliam Rautio vangittiin kutsuntojen vastustamisen vuoksi 27.2.1918 ja räätäli Martti Jokisaari vangittiin samoista syistä 9.3.1918. Molemmat on lähetetty Kannuksen vankileiriin, josta Jokisaari vapautui keväällä ja Rautio syksyllä. Molemmat saivat valtiorikosoikeudessa ehdollisen tuomion. Myös neljä muuta haapajärvistä miestä vangittiin kutsuntaan osallistumattomuutensa vuoksi. Vain kahden haapajärvisen miehen on kirjattu taistelleen punakaartilaisten riveissä, toinen Oulussa ja toinen Tampereella.

Haapajärvellä oli vuoden 1918 keväällä omat vankileirinsä. Nimilistoja vangittuina olleista ei ole olemassa. Vain yksi kotiseutuarkistossa oleva valokuva kertoo vaikeasta keväästä 75 vuotta sitten.

[Kuva: Naispunavankeja Haapasen nahkurin verstaan edessä]
Naispunavankeja Haapasen nahku­rin vers­taan edessä.

Valokuva naispunavangeista on otettu Haapasen nahkurin verstaan edessä, jonka tuvassa vankeja säilytettiin. Miesten vankileirin tiedetään olleen ainakin Martinmäen työväentalolla. Vartiomiehinä toimivat suojeluskuntalaiset.

Elintarviketilanne 1918 keväällä oli huono, joten pettuleipään jouduttiin turvautumaan aika yleisesti. Varsinaisia nälkälevottomuuksia Haapajärveltä ei ole kirjattu. Haapajärven suojeluskuntalaiset kävivät kuitenkin aseistettuna Reisjärvellä, johon oli pyydetty apua, kun puutteenalaiset olivat uhanneet vallata kunnan elintarvikevarastot. Reisjärvellä ei silloin vielä ollut omaa suojeluskuntaa.

Vapaussodan ajan surkeinta antia oli siviiliväestöön kohdistunut poliittinen vaino. Vankileireille jouduttiin poliittisista syistä, vaikka mihinkään rikokseen ei olisi syyllistynytkään. Poliittisesta toiminnasta ja isänmaan turvallisuudelle vaarallisena olivat myös Haapajärvellä vangitut siviilit telkien takana vuoden 1918 keväällä.

Vapaussodassa kaatui kymmenen haapajärvistä miestä. Vapaussotaan kutsutuissa taisteli valkoisten puolella runsaasti myös työväenliikkeen kannattajia. Kun punakaartissa saattoi olla heidän sukulaisiaan, rintamalla saatettiin taistella veli veljeä vastaan.