Pylykän-Riika

Vanha ja ryppyinen, piippua polttava hieromamummo ilmestyi huomaamatta tupaan. Siihen hän vain istahti ovensuuhun penkille. Hänen oikeaa nimeä ja ikää ei kukaan tiennyt. Häntä sanottiin vain Pylykän-Riikaksi. Savon murteella hän vähäiset puhumisensa puhui. Melko säännöllisin väliajoin hän ilmestyi ja lupaa kysymättä taloksi asettui. Hän yöpyi ja hieroi taloissa, jotka oli itse valinnut.

Vaikka hän oli iäkäs, oli hän terve ja karskinlainen jutuiltaan, silloin kun puhumaan rupesi. Hän istui ovensuupenkillä poltellen Jymytupakkaa käyrävartisellaan, kuunnellen toisten porinoita. Vaatetuksena hänellä oli kesäisin pitkä, harmaa karttuunihame ja vaaleampi röijy. Jalkineet talvella ruojukengät, kesäisin hän kulki avojaloin. Talvipalttoo oli topattu ja pitkähelmainen. Tuiskulla ja pakkasella hän sitaisi huivin ”kaulanympärys solmuun”. Hameenlakkarit pullottivat pientä kamaa; muut tavarat hän kuljetti kolmessa nyytissä. Yksi nyytti oli ruokatavaroille, toinen vaatteille, kolmannessa olivat kengät ja hieromavoiteet. Mustan kahvipannun hän sitaisi riippumaan kenkänyytin nurkkasolmuun.

Kuivat eväänsä hän kuljetti itse, mutta keittoruuan tarjosi talo. Kahvin hän keitti mustalla pannullaan, ja höystöiksi kelpasi vain Kaisa-merkkinen sekoitus. Jos tuo Kaisa sattui loppumaan ja mummo tarjosi kahvia, hän sanoi: ”Ei se kelepoo. Mään Kuonaan ja ostan Kaisoo.”

Hierojana häntä kehuttiin hyväksi. Jos hän sai hierottavansa valittamaan silloin hän oikein äityikin puristelemaan.

Hieromisen lomassa Riika istui vakiopaikallaan piippuineen. Hän köllähti penkille ja nukahti nyytit päänalusenaan. Lapsista hän ei liioin pitänyt. Jos liian lähellä pyörivät, hän tokaisi möreällä äänellään: ”Mänkee siitä jalakoinna kyhneemästä!” Hän ei tykännyt myöskään radiosta silloin, kun se oli vähänkin suuremmalla. Hän saattoi napsauttaa sen kiinni: ”Patter palloo iliman aikusia lorkutuksia kuunnellessa.”

Riika oli ahne kylpemään. Aina hän satutti tulonsa meille kylpypäiviksi. Saunaan hän meni vain miesten kanssa, mikä silloin oli outoa. Hän palasi saunasta alasti vain vaatenyytti haarainvälissä kuten talon miehilläkin. Hän istuskeli ilkosillaan kuivatellen ja tupakoiden. Sitten hän puki ja keitti saunakahvit. Sen jälkeen hän kohta köllähtikin nukkumaan nyytti päänalusena ja takki peittona. Pian hän kuorsasi syvässä unessa.

Talonväet käsiteltiin kunkin omassa kamarissa. Hieromavoiteena oli joskus koneöljyä, johon laitettiin linjamenttia. Toisinaan Riika nyppäsi käsiinsä suolatonta voita tai kermaa.

Hieromatöiden loputtua Riika kasaili tavaransa ja lähti hyvästiä sanomatta. Hän ilmestyi taas kuukausien kuluttua. Tuli viimein aika, jolloin hän jäi tulematta. Kukaan ei tiennyt, mihin hän oli joutunut.

Maalari

Hän työnsi talvisin suurta kelkkaa, jossa säkkipeitteen alla oli tavaraa josta ei selvää saanut. Vanhoja purkkeja, raudanpaloja, nyttösiä ja painavia pussukoita. Hän otti vastaan tilauksia. Hänellä oli pullo, jota hän hankasi korkilla silloin, kun sähkötti suurempia tilauksia tehtaalta suoraan.

Hän tunsi nimen Maalari. Lieneekö hän ollut joskus kauppias tai maalari vai oliko mielikuvitus luonut hänelle kuvan niistä. Hän oli vanha ja valkotukkainen. Hänen selkänsä oli niin kumarassa kuin olisi se ollut suuri kyttyrä. Hänelle tarjottiin ruokaa ja kahvia sitten, kun tilaukset oli tehty. Sitä sähkötyspulloaan hän nimitti Kauppaääneksi.

Kesällä hänen tavaransa oli lastattu yksipyöräiseen painavaan kottikärryyn, jonka puinen pyörä vinkui ja vimpsutti hiekkaisella maantiellä. Hänkin kulki aikansa ja unohtui ihmisten mielistä.

Angerin-Lotta

Hän oli hienosteleva vanhanpuoleinen nainen. Kesällä hän tavallisemmin kulki kävellen avojaloin. Toisinaan tuli Pyhäjärven, toisinaan Haapajärven suunnalta. Hänellä oli sukulaisia molemmissa suunnissa. Hän korjaili särkyneitä astioita liimaamalla ne omatekoisella liimalla. Hän sytytti kuivan tuohiskäppyrän ja poltti sitä niin kauan kuin siihen kihosi tervan näköistä ”liimaa”. Työstään hän peri ”muutaman kymmentä penniä”, kuten sen itse ilmaisi.