Haapajärven kaupungin alueen maisema muotoutui nykyiselleen jääkauden jälkeen. Maisemaan jätti syvimmät jälkensä Muinais-Päijänteen lasku-uoman mahtava virta, joka parin vuosituhannen aikana vei mennessään pehmeitä maakerroksia. Jääkauden jälkeinen Keski-Suomen suurjärvi mursi tiensä Haapajärven alueella lainehtivaan Pohjanlahteen 6 250 vuotta ennen Kristusta, ja virta tyrehtyi maan kohoamisen vaikutuksesta 4 200 vuotta ennen Kristuksen syntymää.

Kun kivikauden ihminen tuli nykyisen Haapajärven kaupungin alueelle asumaan noin 6400 eKr., oli maata vain vähän vedenpinnan yläpuolella: vain Antinkallion-Kainuun alue etelässä ja suuremmat alueet itärajan tuntumassa sekä Someronmäen Sauviin alue keskellä. Nämä alueet ovat peruskartalla vähintään 140 metrin korkeudella meren pinnasta.

Luonnonmullistukset alkoivat siitä, kun Keski-Suomen suurjärvi puhkaisi tiensä Pihtiputaan Koliman ja Muurasjärven kautta pohjoista kohti. Silloin syntyivät Hinkuanjokilaakso nykyisine pikkujärvineen ja Hautaperän syvänne, myöhemmin Mustolanjärvi, Ylipäänjärvi, Haapajärvi, Kortejärvi ja Oksava-Autiorannan komeat Kalajoen rantatörmät.

Samaan aikaan kun vesi kulutti maastoon Hinkuanjoen laaksoa, jäämassojen painama maa kohosi yli kymmenen sentin vuosivauhdilla eli noin 20 metriä 150 vuodessa. On selvää, että maan kohoaminen paljasti nopeasti uutta maata kivikauden ihmisille asuttavaksi. Haapajärven koko alueen on todettu paljastuneen meren alta 5000 eKr. mennessä. Kun Suur-Päijänne puhkaisi tiensä etelään n. 4200 eKr. ja Hinkuanjoki lasku-uomana kuivui, oli meren ranta jo Nivalan alueella.

Vesi oli jo kivikauden ihmisille tärkeä: asutus siirtyi meren rannan mukana. Suurin osa Haapajärvellä löydetyistä 27 kivikautisesta asuinpaikasta keskittyy kivikauden vesireitin varteen. Vanhimmat, Karhunpiilon ja Kotajärven asuinpaikat, ovat aivan Hinkuan jokilaakson alkupäässä Rajahoikan korkeudella eli siellä, mistä Suur-Päijänne mursi tiensä kohti Pohjanlahtea.

Haapajärven ensimmäinen asutuksen vaihe liittyy läheisesti kivikauden vesireitin historiaan, sillä Haapajärven kaikki asuinpaikat kuuluvat ainoan keskeisen kivikaudenaikaisen Suomessa tunnetun kulttuurin eli Suomusjärven kulttuurin piiriin 7000–4200 eKr.

Minkä verran ihmisiä oli, on vaikea sanoa. Heitä arvellaan olleen muutamia kymmeniä. Kampakeraamisen ajan ihmisistä ei ole löytynyt jälkeäkään. Ensimmäiset merkit erämiehistä ajoittuvat esinelöytöjen perusteella ajanlaskumme ensimmäiselle vuosituhannelle ja talokirjoihin merkityistä ihmisistä vasta 1500-luvulle.

Mistä Karhunpiilo sai nimensä

Hinkuanjoen laakso on ollut eräaluetta niin kauan kuin sen historiasta tiedetään. Kivikauden asukkaalle metsästys ja kalastus oli ainoa keino pysyä hengissä. Perinne jatkuu edelleen, sillä nykyinen metsätieverkko johtaa Kotajärven rantaan Ylipään metsästysseuran majalle ja tien varsille on rakennettu hirven metsästäjille ampumalavoja. Tehokkaan metsästyksen vastapainoksi riistaa hoidetaan.

[Kuva: Näkymä järvelle]
Näkymä järvelle. Kuvalähde: HKSA.

Metsästyksestä on saanut nimensä myös lähellä Pihtiputaan rajaa oleva Karhunpiilon erämaatalo. Tarinan mukaan metsästäjät olivat seuranneet talvilevolle asettuvaa karhua, tavoitteenaan käydä tappamassa nukkumassa oleva karhu. Pesä oli huolellisesti kierretty ja merkitty, mutta talvella ei karhua paikalta löydetty. Metsästäjät ristivät paikan Karhunpiiloksi.

Pihtiputaan Muurasjärveltä on aina johtanut kulkureitti Kainuun sydänmaan ja Antinkallion kautta Haapajärvelle. Nykyään välin saa huristella metsäautotietä pitkin. Väliä on liikuttu jalkaisin ja suksella sekä hevosella. Karhunpiilonjärven läheltä nevasta on löytynyt suksen kappale, joka edustaa keskiaikana tapahtunutta liikkumista. Suksen kappale on kotiseutumuseon esihistoriallisten esineiden vitriinissä. Samanlainen pitempi suksen kappale on löytynyt Savimäen talon mailta Ylipäässä. Koristelultaan suksen kappaleet muistuttavat rautakaudelle asti käytettyjen suksien koristelua.

[Kuva: Ruuhi]
Ruuhi kotiseutumuseossa.

Alueella liikkuneesta erämiehestä muistuttaa myös kotiseutumuseossa oleva ruuhi. Sen on tehnyt kokkolalainen liikemies, joka kulki kalastamassa Hinkuanjokilaaksossa Nuottijärvellä 1800-luvulla.

Erämaiden asuttamisestakin ruuhi kertoo, sillä ruuhta käyttivät myös paikalliset asukkaat. Vuosisadan vaihteessa ruuhi hajosi Latvasten talon emännän siemenohrien hakureissulla. Poikansa kanssa Nuottijärveä ylittämään lähtenyt emäntä hukkui, mutta poika pääsi uimaan rantaan ja pelastui.

Tieolot Haapajärven ja Muurasjärven väliselle erämaa-alueelle olivat kehnot niin kauan kuin tie Latvasiin valmistui. Tiestä osa on nykyisin Hautaperän altaan pohjalla, mutta järven kiertävä pikitie Elämäjärvelle on entistä parempi liikenneväylä. Jääkauden vesireittiä seuraileva Keski-Suomen rautatie valmistui liikenteen välittäjäksi vuonna 1956 ja hyvä metsätieverkosto 1980-luvun alussa.