Kärpästen poistamiseksi navetasta tehtiin seuraavasti: Otettiin iso rautapata. Se täytettiin lahonneilla lastuilla ja sekaan pantiin tervaa. Seos sytytettiin palamaan. Nouseva savu poisti syöpäläiset. Näin tehtiin myös karjapihoilla, mutta silloin ei käytetty pataa.

Ennen pyydystettiin syksyisin ahkerasti yölepakkoja. Mikäli sellainen onnistuttiin saamaan, talletettiin se hyvin, sillä sen avulla voitiin tehdä karjaonnea tuottavia taikoja.

Jos saatiin pyydystettyä haukka, se naulattiin tallin oven päälle. Näin säilyi talossa hevosonni.

Lampaiden suojaamiseksi hoitaja laski ne laitumelle yksitellen jalkojensa välistä.

Kun karitsat liemingoitiin (kerittiin ensi kerran), jätettiin selälle oikealle pieni alue leikkaamatta, että lammas kasvattaisi hyvän viljan.

Näin tehtiin kun hieho poiki, ettei kateellinen naapuri saisi epäonnea aikaan:

Kun hieho oli poikinut, otettiin kolme pärettä, taitettiin ne keskeltä poikki ja sytytettiin palamaan. Karjanhoitaja seisoi hiehon sivulla. Hän kiersi tulisoihdulla eläimen, ensin myötäpäivään, sitten vastapäivään ja vielä myötäpäivään. Tämän jälkeen pitkin selkää, päästä takapäähän päin mahanalus ja utareet.

Heinät myös ”tulitettiin”. Otettiin heinävihko ja pantiin se navetan lattialle. Heinät sytytettiin palavilla päreillä ja samassa poljettiin sammuksiin. Näin tehtiin useita kertoja.

Vedestä ja leivästä valmistettiin poikimajuoma keittämällä. Sekin ”tulitettiin” panemalla uunista tulisia hiiliä ja kekäleen nuppuja.

Vielä valmistettiin hieholle voileipä. Sen väliin hienonnettiin tulikiveä. Tulikivi piti hienontaa vasaralla vanhassa miesten housuista irtileikatussa taskussa. Voileivän väliin piti ottaa vielä lukinverkkoa navetankatosta tai jostain muualta. Ensin annettiin poikineelle voileipä, sitten tulitettu juoma ja tulitetut heinät.

Kun sitten alkoi lypsäminen, otettiin puinen kiulu ja laitettiin suu alaspäin. Kiulun pohjalle vedettiin jokaisesta vetimestä kolme kertaa. Tämä maito kaadettiin lehmän ristiselkään; sitten alkoi vasta varsinainen lypsäminen.

Kun vasikka ensi kerran juotettiin, annettiin maitoa vain vasikalle korvallinen. Sen verran, että kurkku kastuu. Astian, josta juoma annettiin, piti olla kuparia.

Ternimaito piti tuoda sisälle peitettynä. Lypsäjä otti tavallisesti liinan päästään ja peitti maidon sillä, ettei tuuli päässyt maitoon. Näin tehtiin siksi, etteivät lehmän utareet tulehtuisi.

Tästä huolimatta utareet usein tulehtuivat. Utareet kovettuivat, ja lehmään tuli kuume, ja se alkoi täristä. Silloin sanottiin: ”Nyt siinä on tuulimadonpanema”. Karjanhoitajan piti ruveta lehmää hoitamaan. Hän lähti metsään, etsi sieltä kolme muurahaiskekoa ja otti jokaisesta auringon puolelta ja vei navettaan. Navetassa laitettiin pesäaineet kenkään ja hoitaja laski virtsaansa sekaan. Seosta hämmennettiin. Sillä kengällä hoitaja kiersi sairaan lehmän ensin myötäpäivään, sitten vastapäivään ja vielä myötäpäivään. Sitten piti seoksella hangata lehmä lujasti, varsinkin korvat erittäin hyvin. Kun näin oli tehty, alkoi lehmä puistella, utare pehmeni ja tauti oli ohi.

Jos lehmään sattui tulemaan ruuansulatushäiriö, sanottiin, että lehmältä on pudonnut ”märe”. Silloin haettiin pellolta rukiin orasta, pyöritettiin sitä kämmenten välissä ja laitettiin se lehmän poskeen. Pyöritettiin ja annettiin niin kauan uusia palloja, että lehmä alkoi märehtiä. Aina ei ollut rukiin orasta saatavissa. Silloin haettiin saunanlauteiden alta vastanlehtiä. Sekaan laitettiin suolaisia silakanpäitä. Nämä hierottiin kämmenten välissä paakuiksi ja pantiin lehmän poskeen. Tällaisia palloja nimitettiin ”märepalloiksi”.

Näin suojattiin lehmät eksytykseltä ja petoeläimiltä metsiin laskettaessa:

Kello pantiin kellolehmän kaulaan pääsiäisaamuna ja otettiin pois vasta karjanlaskupäivän aamuna. Ennen karjanlaskua otettiin kello, nykittiin karvoja joka yksilöstä kelloon, lisättiin sinne suoloja ja jauhoja ja sekoitettiin ja seos kaadettiin lehmien juoma-ammeeseen veden sekaan. Tätä vettä annettiin joka yksilölle juotavaksi. Samaa vettä otettiin vielä kellon sisään. Karjanhoitajan piti ottaa kello käteen ja pyörähtää niin nopeasti ja taitavasti, että kellosta lensi siellä ollutta vettä joka yksilön päälle.

Vielä otettiin tervaa ja pantiin sitä jokaisen turpaan sekä tehtiin tervaristi lonkkaan taakse oikealle. Näin oli karja uloslaskukunnossa.

Jotta karja osaisi takaisin kotiin, tehtiin seuraavasti:

Otettiin ketoturvas navetankynnyksen sisä- ja ulkopuolelle. Turppaat asetettiin sen oven alle, mistä karja laskettiin ulos, mutapuoli ylöspäin. Sitten laskettiin karja ulos. Ennen karjan kotiintuloa piti turpaat kääntää siten, että kyntösten jäljet tulivat navettaan päin. Turpaissa tuli olla myös ruoho nyt ylöspäin.

Asiaan kuului myös, että aamulla ennen karjanlaskua keitettiin ohrajauhoista karjanlaskupuuro. Se syötiin voisillaan kanssa. Karjapiian piti vielä karjan kanssa lähtiessään sanoa: ”Nyt se ison ladon ovi aukesi.”

Kun karjapiika tuli illalla kotiin, oltiin häntä vahtimassa vesiämpärin kanssa. Ämpäristä yritettiin kaataa vettä hänen päälleen. Jos karjapiika pääsi karkaamaan eikä häntä saatu kasteltua vesimäräksi, eivät lehmät sinä kesänä lypsäneet.

Paimenvitsa, jonka paimen lähtiessään kotoa otti, piti tuoda takaisin kotiin, niin karjakin tuli kotiin.

Kun lehmä ostettiin, otettiin orresta pahnoja mukaan ja laitettiin uuteen parteen, jonka lehmä tuli saamaan. Jos tämä ei auttanut vaan lehmä yhä ikävöi, otettiin vettä ämpäriin, raavittiin lehmän parren kohdalta seinästä kaikki mikä irti saatiin veden sekaan. Tällä vedellä sitten pestiin lehmän ”naama”. Kyllä ikävä lähti.

Lehmä (uusi) syötettiin karjaan ottamalla viereisistä lehmistä karvoja ja panemalla niitä leivän väliin. Leipä syötettiin sitten uudelle lehmälle. Näin tehtiin myös koiralle. Kun ostettiin uusi koira, otti hoitaja leivänpalan ja piti sitä kainalossaan. Vielä hän otti kainalokarvojaan ja pani niitä leivälle. Leipä syötettiin sitten koiralle.

Kun lehmää käytettiin härällä, niin tämän jälkeen hoitaja paineli kengänkannalla lehmän hännän alle. Toiset taas heittivät lunta tai vettä hännän alle. Näin tehtiin siksi, ettei tarvitsisi astutusmatkaa uusia.


Kun valmistettiin juusto ja se vietiin ladon nurkalle kuivumaan, pantiin juuston keskelle tikku pystyyn, etteivät linnut istu juustolle.

Kun talon hevosille oli tehty taikoja ja niitä kuoli jo useita, tehtiin seuraava taika hevosonnen palaamiseksi. Otettiin kolme metson sulkaa. Höydyt poistettiin ja kynät täytettiin elohopealla. Kynät suljettiin korkilla. Tallin kynnykseen kairittiin haravanpiikairilla kolme reikää. Elohopeakynät pantiin reikiin ja reiät tukittiin. Näin saatiin hevosonni takaisin.

Eräänä aamuna lauloi erään talon ikkunan alla aidalla kukko, vaikka ei sillä seudulla ollut kukkoa lainkaan. Kun talon isäntä ja emäntä tämän näkivät, sanoi isäntä: ”Nyt ei ole hyvä jalalla. Nyt tapahtuu jotain ihmeellistä.” Naapuritkin olivat aivan kauhun vallassa ja odottivat mitä tapahtui. Sinä päivänä tuli Amerikasta talon tytär uuden sulhasensa kanssa. Hän oli lähtenyt matkalle toisen miehen kanssa, joka jäi Amerikkaan ja pettyneenä surmasi itsensä. Tämä oli suuri yllätys kyläläisille, ja kaikki olivat hyvin järkyttyneitä.

Kun lehmään tuli möyrytauti, voideltiin lehmän korvan- ja sarvenjuuret tärpätillä. Sisälle annettiin kaksi ruokalusikallista ruutia ja kahvikupillinen viinaa. Hoitoa jatkettiin kunnes lehmä parani.