Koko Rämeen kylä taas ja kertaalleen on täynnä komikia. Voi taivas. Vaikka olisi tarvittu vain vaaksa väärää ja sentti suoraa kuin komikista olisi tullut kokonaan muuta. Mutta näyttää olevan niin, että emäntä Mari Rämettä seuraa komiki mieluummin kuin raama ja niin kaikki kömmähdykset päättyvät siten kuin päättyvät – kylän yhteiseen nauruun.

Kuten tämä Marin kattonopeuskin.

Marihan oli oppinut ajamaan traktorilla aivan kuin miesten kiusalla ikään ja ikävä kyllä, oli parempi ajuri kuin esimerkiksi Kalle ja tiesi traktorin sisuksista enemmän kuin aikamiespoika Väiski. Sekin hyvin ikävä juttu miesten kannalta katsottuna.

No niin. Päivänä eräänä Mari sai päähänsä lähteä kirkonkylälle traktorilla noin vain kesäajelulle ilman korttia ja ilman järkeä kuten Kalle sanoi.

Tie pölysi ja traktori jyrisi kun Rämeen emäntä toteutti suunnitelmansa ja ajoi kuin ajoikin kirkolle. Mutta sitten oli Rämeen kylälle kantautunut uutisia että lentäviä oli nähty liikkeellä. Ajaneet ees taas pitkin Rämeen kylää ja suuntasivat kirkonkylälle, luultavasti.

Nyt lähti Topi asialle tavoittamaan äitiä ja kun Ojan Iitakin sai asiasta vihiä, hän lähti oikaisemaan kirkolle metsätietä niin että ehtisi ennen Topia ja ennen lentäviä.

Mutta ennen kuin Iita tai Topi olivat ehtineet edes puoliväliin kirkonkylää, oli Mari näytellyt jo osansa lentävien kanssa. Kaupassa hän oli kuullut, että siellä suoritetaan tarkastuksia ja kun ei korttia eikä mitään lain myötäistä ollut, päätti Mari pelastaa kunniansa yrittämällä poikkimaisin halki peltojen, niin sanotun viljelystien kautta, suoraan kirkolta kotiin Rämeelle.

Hän karauttaa oikotielle ilman muuta, mutta eikös vain häntä lähesty hieno dollarihymy poliisimerkeillä kuin joku rotuleijona safarimetsästäjää jossakin Afrikassa. Auto lähestyy uhkaavasti ja silloin Marin päähän nousi pelastava ajatus kuin pilvestä tipahtaneena. Hän tuuttaa traktorin äänitorvea, huitoo käsillään ja huutaa suu suurella. Autossa oltiin enemmän kuin hämmästyneitä ja tämän hämmästyksen päälle Mari sen kun lisäsi höyryä huutamalla:
– Menkää äkkiä pois tieltä Lehemä on ojassa.
Autossa olleet nuoret miehet säikähtivät pahan kerran, väistivät sivuun ja tiedustelivat että miten voisi auttaa.
– Ei mitenkään nyt. Menkää pois tieltä, se on paras ratkaisu tässä tapauksessa. Tässä ajetaan kattonopeutta.
Mari kaasutti traktoria kuin paholainen. Poliisit puistivat päätä ja ajoivat matkoihinsa.