Näin kirjan viikon päätteeksi pitääkin tässä naputella muutama rivi kirjoista ja eräästä kirjailijasta, jonka surullisesta kuolemasta tuli syyskuun 30. päivään kuluneeksi tasan vuosi.

Tarkoitan Piippolan ja Pohjois-Suomen omaa poikaa, Pentti Haanpäätä. Koska Pentti Haanpää oli niitä kirjailijoita ja ennen kaikkea niitä ihmisiä, joiden muistoa ei saa murheella viettää, kerronpa tässä muutamia pikkukaskuja, jotka liittyvät Haanpään kirjailijapersoonaan hänen viimeisiltä ajoiltaan.

Käydessäni Haanpään kotona vähän sen jälkeen kun hänen ruumiinsa oli löydetty Iso-Lamujärvestä, kertoi Haanpään murtunut Aili-rouva yhtä ja toista miehestään. Ja oli ihmeellistä, että kaikki muistelukset kuitenkin päättyivät hymyyn. Hymyä ei voinut edes musta murhe karkoittaa.

Näin muisteli Aili-rouva:

– Kun muutimme tähän uuteen asuntoomme, tekipä Pentti muuttopäivänä hänelle luonteenomaisen tempun. Sanoi aamulla, että hänen tupakansytyttimestään on pensa kaikki. Pitää kai lähteä Pulkkilan kirkolta sitä hakemaan. Lähtihän se, vaikka matkaa oli yksitoista kilometriä. Kun pensanhakija sitten iltamyöhällä palasti potkukelkkamatkaltaan, oli muutot muutettu ja Pentti hyvillään.

Ja rouva Haanpää jatkaa:

– Ikäänkuin ennakolta aavistaen äkkikuolemansa, Pentti viime aikoina päätti usein puheensa mainintaan: jos tässä vielä silloin eletään… Tähän katsoen hän hankki Lamujärven rannalla olevan kesämökkimme taakse hautakivetkin, että muka sinne yhdessä haudataan. Vedimme kivet, kaksi järkälettä, joista toinen oli painavampi. Nyt Pentti ilkkui, että se tuo raskaampi kivi on sinun, kun sitä sinä olet syntisempi. Sellainen hän oli.

Sitten luen viimeiset rivit Pentti Haanpään päiväkirjasta ja sen viimeiset sanat, mitkä hän täällä maan päällä kirjoitti. Merkintä on tehty sen päivän aamupuhteella, jolloin hän hukkui. Aili-rouva oli juuri lähtenyt Piippolan kirkolle ja Pentti jäänyt lankomiehensä kanssa asettamaan pitkääsiimaa. Teksti kuuluu näin:

”30.9. Pilvistä etelästä eukko lähti yksi siima syötteihin.” Merkintä on ilman pilkkuja ja loppupisteitä – ja ilman suuria sanoja.

Pentti Haanpään hautauksesta taas kerrottakoon seuraava tositapaus, joka on ikäänkuin Haanpään oma juttu, jollaisen hän kai olisi kirjoittanut jos…

Piippolan hautausmaalla on siis tuona päivänä kansaa tuhatmäärin, melkein koko Piippola ja naapurikuntakin, lisäksi Oulun ja Helsingin herroja. Siinä sitten siunauksen jälkeen työntyy yleisömuurin läpi haudan partaalle joku piippunysäänsä imeksivä ukonkarilas, karvalakki kallellaan päässä ja kysäisee:

– Ketä sitä ny hauvvataan?

Ja kuultuaan vastauksen toteaa ykskantaan:

– Hyvvää multaa näkkyy olevan.

Parempaa jäähyväistoivotusta tuskin olisi voitu Haanpäälle antaa kuin: ”Hyvvää multaa näkkyy olevan.”

Se oli kuin Iisakki Vähäpuheisen, tai Aatu Maan tai Töräpään tai Hämä-Jörin jäähyväispuhe. Hyvä puhe hyvälle miehelle.